Samplion suomeksi   in English

Kehitysmaaprojektit

Kehitysmaa ottaa usein vastaan kehitysapua muilta mailta. Suurten kriisien aikaan apu on luonteeltaan pääasiassa suoraa humanitaarista apua, esimerkiksi ruokaa ja lääkintää. Perinteisesti tyypillinen kehitysavun muoto ovat olleet kehitysprojektit, esimerkiksi veteen liittyvän kriittisen perusinfrastruktuurin (padot, kaivot, kastelujärjestelmät) rakentaminen. Varautuminen epidemioihin, katastrofeihin ja ympäristökriiseihin edellyttää PMEU:n kaltaisia apuvälineitä.

PMEU:n avulla voidaan edullisesti selvittää hygienia perillä kohteessa ja tietojen pohjalta ryhtyä tarvittaviin puhdistustoimiin. Näytteitä voidaan nopeasti analysoida PMEU-rikastuksen ansiosta, mikä voi säästää ihmishenkiä. Juomaveden puhtauden nopean tutkimisen merkitys korostuu kehitysmaissa, kun vettä ei ole riittävästi muutenkaan saatavilla. PMEU-laite on Savonia-ammattikorkeakoulun hankkeessa ollut mukana Mosambikissa koulutuksessa, johon on osallistunut opiskelijoita Keniasta, Etelä-Afrikasta, Mosambikista ja Suomesta.

 

 

Sovellusalueet